VILLE KULKAS s. 21.3.1985

 
KLX Equestrian -yrityksen toiminnasta vastaa Ville Kulkas. Ville aloitti ratsastusharrastuksen kotipihassa. Tilallamme on ollut pitkään hevosia ja muun perheen innostus oli selkeä syy ajautua lajin pariin. Ensimmäiset vuodet ratsuina toimivat ponit: Brendon Bandit, Flibbertigibbet sekä Murrayhall Bethan. Kuitenkin jo varsin varhaisessa vaiheessa hankittiin iso hevonen, nimeltään Double Trouble. "Velmua" seurasivat hevoset Balt Porthos, oma kasvatti Tonava sekä nykyään siitostammana palveleva Aarabelle.
Varsinainen kansallinen kilpailu-ura lähtikin käyntiin juuri Aarabellen ansiosta. Saksasta hankittu kookas ja energinen tamma selvitti isotkin esteet mukisematta. Aarabelle edusti Suomea juniorien PM-kilpailuissa kahdesti, vuosina 2002 ja 2003, saaliina kaksi mitalia joukkuekilpailuista, hopea ja kulta. Pikku hiljaa Aarabellen paikan ykköshevosena vei kuitenkin sattumalta löytynyt Arielle. Tämä pienehkö ja yritteliäs kimotamma kehittyi pikkuhiljaa kansainväliselle tasolle. Arielle oli tsemppari, joka oli aina kilpailuissa parhaimmillaan. Arielle voitti uransa aikana mm. 2 kertaa Oulun junioripokaalin sekä kertaalleen Oulun pokaalin, saavutti 2. tilan GP-sarjassa, SM-hopeaa nuorissa, pronssia senioreissa, sekä edusti Suomea Nations Cup -kilpailuissa mm. Kööpenhaminassa ja Tallinnassa. Loukkaantuminen talvella 2007 kuitenkin päätti Ariellen kilpauran. Nykyään myös Arielle palvelee siitostammana.
Pikku hiljaa on harrastuksesta tullut ammatti. Kilpailtavia hevosia on ollut useita ja tallista löytyy jatkuvasti nuoria toivoja ja myöskin myyntihevosia.  Parhaimpia saavutuksia urheilullisesti ovat olleet seniorien rankingtilaston voitto vuonna 2007, SM-mitalit 2007-2008, lukuisat kv.-sijoitukset sekä Nations Cup -edustukset Kööpenhaminassa, Talinnassa sekä Ypäjällä.
Villen valmentajia matkan varrella ovat olleet mm. Jari Sneck, Pekka Larsen, Sanna Backlund, Eric van der Vleuten, Markus Beerbaum, Mikael Forsten, Henk Nooren sekä Yves Houtackers.

 

 

takaisin

 

 

 

KLXRugs.eu